Koirien takana olen minä Katja Suominen,Salossa asustava koiraharrastaja ja lampuri Toivolan lammastilalla, päätyöni on hoitoalalla.
Koirien kanssa olen ollut monessa mukana ja lajeja on tullut harrastettua laidasta laitaan. Koiraharrastukseni alkoi sekarotuisten parissa vuonna 1998 ja Bordercollieita minulla on ollut vuodesta 2000,jolloin ensimmäinen bordercollie Wanda saapui elämääni. Nykyään lajeiksi ovat jääneet paimennus ja agility.Olen sekä agilityn,että paimennuksen koetoimitsija,sekä käynyt myös agilityn koulutusohjaajakurssin,toimin myös aktiivisesti Koirakerho Tassut ry:n hallituksessa. Kesällä 2017 valmistuin myös SKL:n bc & ak paimennuskokeiden ylituomariksi. Kennelliiton kasvattajan peruskurssin kävin lokakuussa 2013 ja kennelnimi Qma myönnettiin minulle maaliskuussa 2014. Meillä on tätä ennen syntynyt ja kasvanut yksi bordercolliepentue vuonna 2012, joka tehtiin yhteistyössä Woollandian kanssa. Voit lukea ajatuksistani ja periaatteistani kasvatuksessa täältä |